KUN mustarastaat palaavat

2019 – 2020, valokuvasarja

”Kun mustarastaat palaavat” on matkakertomus: kokoelma uudelleen kuviteltuja paikkoja, jotka ovat saaneet inspiraationsa vanhasta valokuvasta.

”Kaikki alkoi, kun löysin valokuvan edesmenneen isoäitini albumista. Vuonna 1920 otetussa kuvassa on talo pienessä amerikkalaisessa kaupungissa, jossa isoäitini syntyi suomalaiseen siirtolaisperheeseen. Pikkukaupunki kulki suvussani hatarana muistona ja lyhyinä anekdootteina. Sata vuotta myöhemmin päätin ottaa asiakseni löytää talon uudelleen ja tutkia sitä ympäröivää eteeristä mystiikkaa.

Sarja dokumentoi puoliksi fiktiivistä matkaani Salemin kaupungissa, joka tunnetaan noitavainoistaan. Löydän villiintyneitä, hylättyjä hautausmaita, tyhjiä julkisivuja, jotka koostuvat vain poissaolosta, ja sattumalta juuri samoja mustarastaita, jotka esiintyivät kuoleman sanansaattajina isoäitini kertomassa tarinassa. Ja lopulta matkani päättyy taloon, josta kaikki alkoi vuosisata sitten – se on tosin kokenut erikoisen muodonmuutoksen.

Sarja perustuu sekä kuvitteellisiin että todellisiin paikkoihin Salemissa, vaikka en ole koskaan käynyt kaupungissa fyysisesti. Sen sijaan matkustin Google Street View'n ja verkosta löytyvien historiallisten arkistojen avulla. Projekti on moderni matkakertomus. Se paljastaa, että paikan kokemus ulottuu fyysisen läsnäolon tuolle puolen: paikat muodostuvat muistoissa, tarinoissa ja unissa.”

Valokuvat on luotu rakentamalla käsin miniatyyrimaisemia kameralle, jotka sitten kuvattiin filmille. Tekoälyä ei ole käytetty kuvien luomisessa.

Teossarja on ystävällisesti tukenut Parallel Platform ja Alfred Kordelinin säätiö.

“Kehitin valokuvan talosta pakkomielteen. Vaalin sitä nostalgisena, perittynä muistona; merkityksiä pursuilevana mysteerinä, joka odotti avautumistaan. Sata vuotta valokuvan ottamisen jälkeen lähdin matkalle löytääkseni talon uudelleen ja tehdäkseni siitä keskipisteen omaan tarinaani.“  

A house in Salem, Massachusetts, 1920, unknown photographer, from grandmother’s photo album

Talo Salemissa, Massachusettsissa, 1920, tuntematon kuvaaja, taiteilijan isoäidin valokuva-albumista

NÄYTTELYITÄ

Yksityisnäyttely, Valokuvakeskus Nykyaika, Tampere, toukokuu 2022.

 

Making of

Teokset on rakennettu askartelemalla surrealistisia pienoismaisemia kameralle. Sarjan teoksissa käytin muun muassa valokuvatulosteita, isoäidin vanhoista kirjoista leikattuja kuvia, savea, kangaspaloja ja itse mallintamaani 3D-tulostetta.

 
 
Previous
Previous

Ja kolmannen päivän ollessa kauneimmillaan

Next
Next

Saaret