ARTIST’s STATEMENT

“Taiteellisessa työskentelyssäni käytän valokuvaa paitsi välineenä, myös materiaalina ja aiheena. Olen kiinnostunut valokuvasta nostalgian objektina, jota purkamalla ja uudelleen järjestelemällä voi kuroa umpeen muistamiseen ja unohtamiseen liittyviä hankalia välimatkoja.

Teosteni lähtökohtana on pitkään ollut mennyt, kadonnut ja ohueksi unohtunut, jonka päälle rakennan uuden, värikylläisen ja symbolirikkaan tarinan. Työmetodini perustuu koskettamiseen. Rakennan kameralle käsin pieniä, lavastettuja maailmoja. Käytän näkymien materiaalina esimerkiksi valokuvatulosteita, kankaita, postikorttien palasia ja savesta muovailemiani elementtejä. Koen hitaan ja monivaiheisen työmetodin ratkaisuna mielikuvien hahmottomuuteen. Fyysisen kosketuksen kautta jokin epämääräinen ja pakeneva tuntuu asettuvan käsitettävään muotoon.“

ESSEITÄ JA KIRJOITUKSIA

Saaren käsikirjoitus

www.uumen.art / 2022 / essee

Essee saareuden kokemuksesta ja saaresta kulttuurisena objektina.

RUUMIINLÖYTÄMISPÄIVÄ

www.uumen.art / 2021 / essee

Kertomus valokuvatun ruumiin löytämisestä Google Street View’ssä.

TAPAHTUMIA LUONNOSKIRJASSA

www.uumen.art / 2021 / essee

Essee luonnoskirjan roolista taiteellisen työskentelyn välineenä ja taiteellisen ajattelun kehikkona.

HIEKASTA LÖYTÄMIÄNI ASIOITA ELI HUOMIOITA MUODONMUUTOKSISTA

www.uumen.art / 2022 / essee

Kolmen lyhyen matkakertomuksen muotoinen essee etsimisestä ja rannoilla vaeltelusta.

LIVING, A SECOND TIME

2022 / essee / englanninkielinen

Teoksessa: "Changing Times: Art Facing a New World”, 2022, The Eyes Publishing: Pariisi.

Keskustelumuotoinen artikkeli nuorista valokuvataiteilijoista, jotka työskentelevät henkilökohtaisten sukuarkistojen parissa.