"8-vuotiaana päätin ryhtyä salaperäiseksi. Samoihin aikoihin löysin isoäitini peilin. Peilissä oli hopeiset kehykset ja se oli kaunein esine, jonka olin koskaan nähnyt. Jos sitä katsoi oikeasta kulmasta, näki kokonaan toisen maailman, joka näytti samalta kuin oikea maailma, mutta oli salainen ja siksi paljon hauskempi. Pelkäsin, että joku muu löytäisi salaisen maailman, joten eräänä kesänä hautasin peilin yksinäisen lammen rannalle, ison kiven viereen.
Vuosia myöhemmin kaivoin peilin takaisin ylös. Se oli kasvanut, mutta salainen maailma oli edelleen saman kokoinen."
Pieni ikuinen
2018, installaatio (suurennos isoäidin peilistä), polyuretaani, peili, mustesuihkutulosteet
260 x 230 x 180 cm
”Teos hyödyntää mittakaavan muutosten dynamiikkaa. Usein pienimmillä asioilla on suurin merkitys.”
Pieni ikuinen on suuri rekonstruktio taiteilijan isoäidin omistamasta peilistä. Peilin kehys on veistetty polyuretaanilevystä. Installaatio sisältää suuren mustesuihkutulosteen ja luonnollisen kokoisen pahvijoutsenen. Tekotapa mukailee Laura Konttisen valokuvateosten askarteluun pohjautuvaa menetelmää.
Teos oli esillä ryhmänäyttelyssä S P A C E D Galleria Lapinlahdessa Helsingissä 19. joulukuuta 2018 - 6. tammikuuta 2019.